Väärää koulutusta?
Kirjastoala, osaaminen ja koulutus. Siinä kuumaa perunaa koko lautasellinen. Kovin paljon on vettä virrannut useissakin maailman joissa, kun koulutuksen ja kirjastojen osaamistarpeiden yhteyttä on pähkäilty. Toistuvasti epäillään, että koulutetaan väärin ja vääränlaisia osaajia. Vähän väliä ollaan mieltä, että tarvittaisiin enemmän täsmäkoulutusta kirjastojen tarpeisiin. Aivan yhtenään kuulee, että ilman päteveyysvaatimuksia kirjastot täyttyisivät kaiken maailman tallaajista, joilla ei ole tuon taivaallista käsitystä kirjaston olemuksesta. Viimeisin kohta kielii oman ammattimme vielä kehittyvästä omanarvontunnosta.
Lähtökohtana on, ettei ole väärää koulutusta. On vain osaamista ja työmarkkina-arvoa lisääviä tekijöitä, joista yksi on taustakoulutus. Voi sanoa, että työnhakijalla, kouluttavalla organisaatiolla ja rekrytoivalla organisaatiolla on kaikilla oma vastuunsa tämän paletin pyörittämisessä. Osapuolten ei pidä piiloutuman rakenteiden taakse vastuuta ulkoistaen.
Työnhakijan vastuulla on markkinoida omaa osaamistaan ja työmarkkina-arvoaan. Työssäoloaikana työmarkkina-arvo (ts. osaamisen relevanssi muun yhteiskunnan näkökulmasta) joko lisääntyy tai vähenee. Kaikkien osapuolten kannalta on aina parempi, jos käyrä on nouseva.
Rekrytoiva organisaatio määrittelee jokaisen tehtävänkuvan erikseen niin, että se palvelee suoraan tai välillisesti kirjaston perustehtävää, jonka tarkoituksena on turvata kansalaisen perusoikeudet. Työnkuvan ja perusoikeuksien välillä on oltava yhteys!
Kouluttavan organisaation tehtäväksi jää tuottaa koulutusta, jolla on relevanssia sekä työnhakijoiden että rekrytoivien organisaatioiden tehtävien kannalta – tai laajemmin koko yhteiskunnan kannalta.
Kysymys kuuluukin, kuinka hyvin työmarkkinoiden säätely (kelpoisuus/pätevyysvaatimukset) sopii tähän kuvioon? Voisiko työmarkkinoita avata ja säätelyä purkaa entisestään? Mitä tapahtuisi?
Antti V.
