Voimasanoja.fi – Kirjastoista ja digitaalisesta todellisuudesta

Kun joitakin vuosia sitten astuin alalle, kuulin puhuttavan mystisistä Triangelipäivistä. Se puhe kuulosti hienolta, tekniseltä ja ammattimaiselta. Sain käsityksen, että siellä verkkopalveluihmiset ja muut teknisesti orientoituneet kirjastonörtit puuhastelevat ja innovoivat uusia hienoja ATK-systeemeitä kirjastoalalle. Viimeistään kun alettiin puhua Kirjastoverkkopäivistä, olin varma, että siellä ne verkkovelhot lyövät päitänsä yhteen ja luovat uutta. Oma kompetenssini ei ole IT-puolella, joten olen sen jättänyt osaaville ja orientoituneille. Kunnioitukseni on mitä syvin niitä kohtaan, jotka sekä osaavat että kiinnostuvat koodeista, alustoista, konversioista, tauluista, ajoista, kielistä ja kaikesta siitä puukottamisesta.

Mutta kuinka ollakaan. Eivätpä ne kirjastoverkkopäivät olleetkaan ihan sitä mitä luulin. Toki siellä kokoontuu paljon alan viisautta ja suuria ajatuksia verkon syövereistä esitetään. Mutta ihmeen perinteistä touhustelua se kuulemma on. Itsehän en toki ole paikalla konsaan ollut – luulinhan koko homman olevan muiden heiniä. Pitäisi varmaankin korjata erhe ja joskus uskaltautua paikanpäälle.

Miten siis olisi? Olisiko syytä kehittää maan johtaville kirjastonörteille omia säännöllisiä työpajoja? Aikaa ei tuhlattaisi omien projektien esittelyihin vaan luotaisiin saman tien yhdessä jotain uutta. Miksei vaikka seuraavien Kirjastopäivien yhteydessä voisi muun ohjelman rinnalla kulkea työpaja, joka sitten päätöstilaisuudessa lanseeraisi työn tulokset? Ainoa sääntö olisi, että syntyvän kilkkeen tulisi hyödyttää mahdollisimman laajasti koko kirjastoverkkoa kansallisella tasolla.

Kansallinen taso mainittu. Kansallisen Tason Toimijan tiedusteluorganisaation koneilla punaiset alertit liehuvat jo. “Voisiko tämän hankkeistaa? Meillä olisi rahoittajakin valmiina. Yhteydet TEKES:iin, ministeriöön ja oikeisiin virkamiehiin kuosissa. Antakaa meille 4-5 vuotta aikaa ja teillä on kaikenkattava sateenvarjojärjestelmä….”

Eli ei. Maailmaa ei tarvitse taaskaan yrittää saada valmiiksi. Ei välttämättä edes pientä osaa siitä. Yhtään paperia ei tarvitse aiheesta kirjoittaa. Riittää, kun vaikka kolmekin suomalaista koodipäätä saa hauskan härpäkkeen, josta vaahdota virtuaalisesti ja nopeuttaa omaa työtään ainakin nimellisesti.

Tärkeintä on kokeilla kaikkea.

AnttiV

Kirjastopäivät, Suomen kunnianarvoisan kirjastoseuran joka toinen vuosi toteuttama suomalaisen kirjastoammattilaisten laajin kokoontumisajo, ei ole aikaisemmin saanut sijaa kirjoittajan konferenssikalenterissa. Tapahtuman legendaarinen maine vapaamuotoisen verkostoitumisen kärkitilaisuutena on toki kiirinyt myös meille tieteellisten kirjastojen muurien sisään, vaikka sektoriltamme kai yleisiä kirjastoja harvalukuisempina osallistutaankin.

Nytkin Ouluun ollaan matkalla ikään kuin oma lehmä ojassa. Kirjastopäivät kun ovat korkeintaan tekosyy kuluneen kevään projektille.

Kirjastopäivien 2011 ohjelma lupaa kuitenkin virikkeitä myös kirjastotoiminnan reunaehdoista muuttuvassa toimintaympäristössä kiinnostuneille. Erilaiset asiakaspalvelun kehittämisprojektien ja -konseptien esittelyt saavat ohjelmassa paljon tilaa. Niiden joukossa saattaa hyvällä tuurilla välähtää se kaivattu, itsensä uudelleen keksivän kirjaston idea. Valmista, kokonaisuudessaan kopioitavaa konseptia tuskin kukaan sentään kuvitteleekaan olevansa matkalla hakemaan.

On varmasti kiinnostavaa kuulla myös kirjastoammatillisesta koulutuksessa maassamme vastaavien valistuneita näkemyksiä siitä, mitä kirjastoammattilaisen 2010-luvulla olisi syytä osata. Torstaiaamupäivän puheenvuoroissa kirjastoammattillista osaamista ja koulutusta valaistaan monelta kantilta, ja myös kirjoittajatoverini ja vertaistueksi tarvittaessa taipuva kollegani Antti Virrankoski saa kaipaamansa puheenvuoron. Laadukkaan presentaation ohella odotamme keskustelua avaavaa näkökulmaa.

Monen nykypäivän kirjastoihmisen henkilökohtaisen ammattillisen mielenkiinnon ydin on oman osaamisensa kehittämisessä ja tulevaisuutensa työelämän hahmottamisessa. Kysymyksenasettelu omassa päässäni kuuluukin lähinnä niin, että mitähän sitä seuraavaksi kannattaisi opetella tai opiskella, mihin mahdolliset ylimääräiset voimavaransa satsata, jotta itsensä kykenisi elättämään myös turbulentissa tulevaisuudessa. Tässä jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä. Tästä kulmasta katsoen Kirjastopäivien ohjelma ei kovinkaan ajattelua avartavaa sisältöä lupaa. On toki ymmärrettävää, että Kirjastopäivillä edetään yksinomaan kirjasto edellä, mutta silti ohjelmaa leimaa ikävän institutionaalinen tunkkaisuus.

Kuitenkin jo sessiot ja puheenvuorot toisin otsikoimalla – kirjaston meille kaikille kansalaisille tavattoman tärkeä perustehtävä eikä kirjastoinstituutio keskiössä – esimerkiksi asiakaspalvelukonseptit ja osaamis- ja sitä kautta koulutustarpeet saattaisivat hahmottua toisin.

Odotuksia joka tapauksessa on. We can festival.

/Veera