Voimasanoja.fi – Kirjastoista ja digitaalisesta todellisuudesta

Jos joskus kaukaisessa tulevaisuudessa ei enää ole nykyisen kaltaisia kirjastoja, niin silloin ei ole myöskään kiinteistöhuolia. Jos kirjastopalvelut saadaan hoidettua ilman kirjastorakennuksia, ei meillä enää ole kosteusongelmia, ei ilmastointiongelmia, ei rikottuja ikkunoita, ei alati nousevia kiinteistökuluja eikä kuluttavia kiistoja kiinteistönhoitajien kanssa siitä, millä aikataululla vaikkapa vessan vuotava hana olisi syytä korjata. Kuulostaa ihanalta!

Kirjastotyön todellisuus on pitkälti kiinteistönhoitoa. Ovien lukitsemista ja avaamista, ilmastoinnin säätämistä (asiakkailla ja työntekijöillä on joko liian kuuma tai liian kylmä tai huono hengittää), jatkuvaa ilmoittelua palaneista lampuista, huolestumista vuotavasta katosta ja liukkaista rappusista. Ja osaanko minä nytkään käyttää oikeita termejä!? Sitten on ne pölyyntyvät kirjahyllyt.

Vaikka kiinteistöä hoitavat organisaatioissamme siihen tehtävään määrätyt ihmiset, joudumme silti välillä hankaluuksiin kiinteistöasioiden kanssa. Joudumme odottamaan, kyselemään ja anelemaan. Meidän pitää toimia linkkinä asiakkaan ja kirjastokiinteistön välillä. Asiakas on aina oikeassa ja myös kiinteistönhoitajat ovat staroja. Nämä piinkovat sankarimme tietävät, miten ilmastointilaitteet toimivat. He ymmärtävät todellisen työn realiteetit ja sen, ettei jäätä niin vain saa pois kirjaston sisäänkäynniltä. Lisäksi he ovat kiireisiä, niin kuin kai me kaikki nykytyöelämässä.

Kunpa olisikin niin, että vain asiat riitelevät eikä ihmiset! Vaan ei, ei loogisissa kiinteistöasioissakaan. Nekin – kaikesta teknisyydestä huolimatta – nojaavat ihmisten väliseen kommunikointiin ja suhteisiin. Emme siis voi välttyä konflikteilta ja valtataisteluilta, oli asiat sitten päällisin puolin kuinka vähäpätöisiä tahansa. Eräs kirjastonhoitaja kertoi joskus, kuinka kiinteistöhenkilö oli hänelle töksäyttänyt, että “no sinä et ymmärrä tätä ilmastoinnin toimintaa, koska olet nainen”. Jos tällaisesta lausahduksesta suuttuu, on sitten luonnollisestikin ‘hullu ämmä’. Ole siinä sitten. Kiinteistönhoitajat ovat asiantuntijoita. Ilman heitä meillä ei olisi näitä kirjastoja.

Eräässä kirjastossa puolestaan siistijä käytti valtaansa niin paljon, että määritteli, mihin kirjastossa saa sijoittaa tuoleja. Tuoleja ei saanut olla liikaa. Asiakkaille tarkoitettuja istuimia sai olla vain lehtisalissa, koska liika nyt on liikaa. Jatkuva tuolien siirtely olisi haitannut siistijän työtä olennaisesti, ja olihan hänen työnsä ilman tuolien nostelemista muutenkin huomattavasti raskaampaa kuin kirjastonhoitajan työ.

Varmasti meidän kirjastoihmisten pitää katsoa peiliin ja miettiä, miten kommunikoimme yhteistyötahojemme kanssa. Kiinteistömiehille ei pitäisi nalkuttaa samalla tavalla kuin ehkä kotona tulee joskus nalkutettua rempallaan olevista asioista. Mutta jos aivan yksinkertaisetkin työtehtävät täytyy tarjoilla silkkihansikkain ja pitää yhteistyötahoja kuin kukkaa kämmenelle, niin onko siinäkään järkeä?

Minusta ei ole ihme, että kirjastontyöntekijöiden ammatti-identiteetti on niin heikko. Olemme koko ajan pienessä valtataistelussa työpaikoillamme. Ja ulospäin olemme etulinjassa, sillä asiakkaille joudumme vastaamaan myös kiinteistöasioista. Kirjasto merkitsee asiakkaille ainakin toistaiseksi sitä kirjastorakennusta, johon kirjat on sijoitettu ja jossa me kirjastohenkilöstö olemme töissä.

Kiinteistöongelmissa junnaaminen on pois muulta työltä. Venäläisen byrokratian pyörittäminen ehkä työllistää, mutta tulosta se harvoin tuottaa. Byrokratian rattaissa moni hyvä idea jauhautuu ja hermoja koetellaan. Jos jo aamulla töihin tullessa toleranssi on koetteilla, kun vastassa taas uusi kiinteistöongelma eikä päivystyspuhelimeen kukaan vastaa, on haastavaa olla ystävällinen asiakaspalvelussa.

Saat olla kiitollinen, jos kirjastossasi on palvelualtis ja helposti tavoitettava kiinteistönhuolto. Sinulla on silloin aika hyvä työpaikka, ja kirjasto!

/Inkeri